KAHDEN MANTEREEN LAULUJA Lapilan kartanolla sunnuntaina 25.11.2018 klo 16

KAHDEN MANTEREEN LAULUJA -konsertissa kaksi pariskuntaa purkaa musiikin keinoin tarinaansa. Vaikka maanosat ovat kaukana maantieteellisesti, muistuttavat tarinat toisiaan: pohjalla on rakkauden tunne, sen synty ja kehitys ja matka eteenpäin.Matka käy karikkojen ja suvantojen halki, myrskyä seuraa rauhallinen tyyneys. Kahden duon laulut kuvaavat tätä matkaa erilaisin tyylein, eri instrumentein ja eri kielin. Pohjavire on kuitenkin sama: yhteisen sävelen etsiminen, löytäminen ja joskus sen kadottaminen.

Duo Taion eli Johanna Vettenranta (laulu) ja Tapani Saarinen (kitara ja laulu) on pari, jonka yhteiseen elämään laulu on kuulunut ensitapaamisesta vuonna 1980 lähtien. Vuosikymmenien aikana laulut ovat muuttuneet, mutta joistakin on hioutunut suosikkeja, jotka kantavat yhä niin musiikillisesti kuin tekstinsä puolesta. Vaikutteita duo on kerännyt Suomen lisäksi eri puolilta Eurooppaa.

Duo Cantaresin muodostavat venezuelalainen Nathaly Gómez ja perulainen Camilo Pajuelo. Duo syntyi kesällä 2017 Helsingissä. Idea duosta syntyi yhteisestä intohimosta oman kulttuuritaustan musiikkiin ja halusta tehdä tunnetuksi tätä musiikkia Pohjoismaissa. Duo Cantares soittaa tunnelmallista kansanmusiikkia Etelä-Amerikasta. Laulut kertovat elämästä, rakkaudesta ja heidän synnyinseutunsa kulttuurista. Nathaly ja Camilo ovat laulaneet ja soittaneet kielisoittimia (cuatro / kitara) nuoruudestaan asti.

Lapilan kartanolla (Lapilantie 19, Kerava) sunnuntaina 25.11.2018 klo 16.
Liput 20€ (sis. lämmittävää tarjoilua). Etukäteen Levyikkunasta (Kauppakaari 1) ja tuntia ennen ovelta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *